JULKILAUSUMA
Ikälakiluonnoksessa on hyvää suunnitteluohjeistusta ja velvoite nopeaan palvelutarpeen selvittämiseen. Uutta on myös työntekijän ilmiantovelvollisuus palvelujen epäkohdista. Terveyttä ja toimintakykyä edistävä näkökulma on hyvin esillä.
Palvelujen toteuttamisen kannalta oleelliset rahoitus- ja resurssiongelmat jäävät ratkaisematta. Lakiin tulee sisällyttää henkilöstömitoituksen perusteet. Vastuutyöntekijälle on säädetty pitkä lista vastuita. Tehtävään koulutetut ammattilaiset puuttuvat.
Nykyinen palvelurakennemalli on tuotteistanut kotipalvelusta ja kotisairaanhoidosta liudan palveluita erillishinnoitetuiksi tukipalveluiksi. Näistä muodostuu vanhukselle usein taloudellisesti mahdoton yhtälö. Palveluasumisen piirissä asiakasmaksujen kokonaisuus pitää saada oikeudenmukaiseksi.
Helsingissä 5.5.2011
Kristillisdemokraattien Helsingin piirin kevätkokous